15.12.2009 elämäni muuttui täysin ja siihen tuli Jarrun kokoinen tyhjyys. Kun suurin suru hellitti, mietin - mitä nyt.... Koskaan en ota uutta koiraa (josko Jarru nyt koira olikaan; paremminkin Iivokki), enkä mitään lemmikkiä, koska itselläni on pian 60 vuotta elettyä elämää takana ja maailmaakin tekisi vielä mieli nähdä.
Joulusta selvisimme (minä, Seppo, Kiira ja Henni-koira) jotenkin. En jaksa vieläkään miettiä itselleni ja Sepolle viikonloppuruokia, mutta syötävä on. Sunnuntaina 3.1. löysin hyllystäni vanhan Valittujen Palojen Makujen maailma kirjan "Perunaherkut" (3. painos, 1995), kun etsin muistini tueksi ohjetta ranskalaisten perunoiden tekoon. Viimeksi olen tehnyt ranskalaisia perunoita no, hei ainakin yli 30 vuotta sitten. Perunoista tuli taivaallisia ilman ohjettakin, sillä ohjetta en kirjasta löytänyt, mutta "siitä se ajatus sitten lähti". PERUNA!
Miksi miettiä joka viikonloppu mitä ruokaa laittaisin, sillä kirjassa oli 64 perunaruokaohjetta kuvineen, alkaen Alemannien perunapiirakasta (siis ketä olivat Alemannit?). Kirjastahan riittää ohjeita vuoden jokaiselle viikonlopulle, vaikka kaikki kanaa sisältävät ohjeet poistaisinkin tai tekisin niistä omat versiot. Sillä kanaa/broileria/kalkkunaa en ole syönyt pariin vuoteen - paitsi Venäjällä, mistä ei selviä ilman Kievin kotlettia. Tänään hyllystä löytyi vielä Kotivinkin "Uusi perunakirja" (2. painos, 1993). Vielä kun kaivoin esiin Kotikokki reseptikortit 70-luvulta, niin niistäkin löytyi "Vaihtelevaa perunasta ja vihanneksista", korttisarja nro 11. Siispä perunaa - perusruokaa - mutta pyhitänkö perunalle lauantait vai sunnuntait?Suhteeni perunaan on ollut aina omituinen. Muistan kun Kiira oli tarhassa ja koteihin jaettiin kysely, kuinka usein perheessänne syödään keitettyä perunaa: joka aterialla, päivittäin, useammin kuin kerran viikossa, kerran viikossa, jne... Olin aivan kauhuissani! Meillä syötiin vain kesällä keitettyjä uusia perunoita. Mutta syötiin toki uuniperunoita, valkosipuliperunoita, perunamuusia ja muita perunaruokia, mutta kyselyyn jouduin vetämään rastin kohtaan: ei koskaan ja heti perään selvennykseksi, paitsi kesällä.
70-luvun puolessa välissä vastanaineena (1979 jo eronneena) mieheni mummo ihmetteli meillä vierailessaan, että mikäs' juhlapäivä nyt on, kun meillä syötiin riisiä lihan kanssa eikä keitettyjä perunoita.
Keitettyä perunaa ei siis nytkään tulla viikonloppuisin ruokapöydässäni näkemään - paitsi kesällä, kun nostamme uudet perunat takapihalta. Sitä odotellessani teen tuttavuutta perunakirjojeni kanssa ja tutkiskelen suhdettani keitettyyn perunaan. Mikä on oma suhteesi keitettyyn perunaan? Mieti sitä! Perunastako uusi "ystävä/harrastus" minulle?
Nyt tietänet keitä alemannit olivat, mutta perunapiirakkaa alkuperäiset eivät 200-luvulla tehneet, kun peruna tuli Eurooppaan vasta ns. löytöretkien mukana. Löytyikö zeppeliinien ohjetta?
VastaaPoistaHaasteellinen kysymys: Zeppeliinit? Haluatteko niitä, kun tulette? Osuin siis oikeaan, että millään perunapiirakan osiolla ei ollut tekemistä alemannien kanssa eli piirakan nimi olisi voinut olla Kepan parempi perunapiirakka.
VastaaPoistaMeilläkin kotikotona on syöty varsin vähän perunaa ja nyt omassa kodissa syön vielä vähemmän perunaa (olen Kiiraa vuoden nuorempi). Ei siis sillä, että aineksessa mitään vikaa olisi, se vaan ei ole olennainen osa keittiöelämääni.
VastaaPoistaKyllä meillä toki perunaa syötiin paljonkin, kun Kiira oli pieni, mutta nimenomaan ei keitettyjä perunoita kuorineen tai ilman. Suurta herkkua oli uunivuoka, missä oli perunaviipaleita, suppilovahveroita, tavallista sipulia, valkosipulia, aurajuustoa ja kermaa. Tästä muodustui meille lähes perinneruoka.
VastaaPoistaKyllähän se sodan jälkeisen Kainuun pettuleivän aina voitti. Ja sitä syötiin paljon. Peruna maistui senkin takia hyvälle, kun se oli kaivettu omasta pellosta ja säilytetty maakellarissa pihan perällä. ei ollut tietoakaan vihreistä muovipussiperunoista.
VastaaPoista